Perusasioiden äärellä -blogi

Perusasioiden äärellä 4/2026

Tiistai 25.8.2026 klo 9.42


Tietäähän henkilökuntanne, mitä tavoittelette ja miten?


Haaste: henkilöstöä saa olla koko ajan ohjaamassa

Tuntuuko yrityksen johtaminen aika ajoin raskaalta? Sen lisäksi, että ulkoisten tahojen (asiakkaat, toimittajat, alihankkijat) kanssa on kaikenlaista vääntöä, myös oman henkilökunnan kanssa joutuu toisinaan kipuilemaan. Kaikki eivät toimi kuten "kuuluisi": joillakin on ihan omat prioriteetit, ja toiset touhuavat sitä, mikä itsestä kivalta tuntuu.

No, mikä henkilökunnan häröilyyn voisi olla syynä? Core-osaaminen ja ahkeruus ovat yleensä vähintäänkin ok tasolla, mutta erilaiset motiivit, arvot ja luonteenpiirteet aikaansaavat vaihtelevia tapoja tehdä työtä. Tälle ei välttämättä voi tai tarvitse tehdä mitään
ja eikös diversiteetin sanotakin olevan vahvuus. Mutta on (ainakin) yksi juurisyy, jolle on tehtävissä jotain: henkilökunta voi toimia ei-niin-optimaalisesti yksinkertaisesti siksi, että sillä ei aidosti ole käsitystä, minne yritys on tähtäämässä, miten ja miksi.

Usein tämä johtuu siitä, että strategiasta ei ole kerrottu. Ja kun kokonaiskuva on sumea, siitä seuraa kaikenlaista mälsää: 1) henkilöstöllä ei ole edellytyksiä tehdä (oikeita) päätöksiä, mikä myös kuormittaa johtoa 2) tekeminen ja kehittäminen eivät kohdistu
menestyksen kannalta tärkeimpiin asioihin, jolloin niistä ei saada tehoja irti 3) myynti- ja markkinointiviestintä on sekavaa, jolloin sen vaikuttavuus ei ole paras mahdollinen.

Ratkaisu: kerro, osallista, dokumentoi, aseta!

Kerro! Yrityksen strategiasta pitää kertoa, kertoa ja kertoa (yhden väittämän joka ei perustune mihinkään vaaditaan kahdeksan toistoa), jotta se varmasti sisäistetään. Eikä anneta sen masentaa, että aina kuitenkin löytyy se yksi henkilö, joka ei ikinä ole kuullutkaan asiasta (vaikka kysyisi heti tiedotustilaisuuden jälkeen). 

Osallista! Pelkkää tiedottamista tehokkaampi keino on ottaa henkilökunta mukaan kehittämään strategiaa. Vaikka lopullinen päätäntävalta onkin omistajalla, osallistamisesta on paljon hyötyä: saadaan laajempaa näkemystä, (johdon) älyttömimmät ideat karsiutuvat, ymmärrys syvenee ja sitoutuminen paranee.

Dokumentoi! Kun "minne, miten ja miksi" -vastaukset kirjataan ylös, on jo kasassa strategia-dokumentin keskeinen ydin. Se toimii johtotähtenä/askelmerkkeinä/aurauskeppeinä (valitse mieluisin analogia) ohjaten kaikkea toimintaa ja helpottaa isojen ja pienten päätösten tekoa.

Aseta tavoitteita! Jotta olisi mahdollista tietää, tehdäänkö oikeita ja sovitun mukaisia toimenpiteitä, niille pitää asettaa konkreettiset tavoitteet, joiden toteutumista myös seurataan. Muuten kukaan ei voi olla asiasta varma (ei myöskään tekijä itse, koska ihmiset
ml. konsultit ovat aika sokeita omalle tekemiselleen), ja riski paluusta häröilyyn on suuri.

Näillä yksinkertaisilla keinoilla homma saadaan paremmalle tolalle. Toki hieman vaivaa se vaatii, mutta eihän johtamisen/yrittämisen liian helppoa kuulu ollakaan – pitäähän se kova palkka/osinko jotenkin ansaita!